Siirry sisältöön

Hoivan uusi aika – Hoivakriisistä huolenpitosiirtymään

Kuvassa Hoivan uusi aika -raportin kansi ja kaksi sisäsivua.

Julkisen keskustelun perusteella hoiva on kriisissä, todettiin ajatushautomo Helsinki Demoksen teemapajoissa syyskaudella 2023. Niihin osallistui myös Omaishoitajaliitto monien järjestöjen ja julkisten toimijoiden kanssa. Teemapajoista ja Demoksen hankkeesta hahmottui uudenlainen ajattelutapa hoivasta ja sen mahdollisista kehityskuluista seuraavina vuosikymmeninä.

Hoivakriisi näyttäytyy oireena tilanteesta, jossa nykymuotoinen, teolliseen aikaan pohjaava sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmä ei vastaa kasvavaan ja moninaistuvaan hoivan ja huolenpidon tarpeeseen. Mikään virallinen hoiva ei tule riittämään vastaamaan lisääntyviin tarpeisiin.

Meidän on päästävä pois kriisiajattelusta. Tulevaa kehitystä voisi kuvata yhteiskuntamme huolenpitosiirtymä-käsitteellä. Huolenpidon järjestämisen on oltava jokaisen yhteiskunnan keskeinen toiminto. Huolenpidon ja hoivan tulevaisuutta voi tarkastella esimerkiksi seuraavien kysymysten avulla:

  1. Miten lisätään ja parannetaan suhteita, joissa vastuu toisen terveydestä ja hyvinvoinnista voi tapahtua?
  2. Miten vapautetaan aikaa huolenpidolle?
  3. Miten hyvinvointiyhteiskunnan yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon periaate sovitetaan yhteen yksilöllisten voimavarojen kanssa?
  4. Miten laajentuneet ja lisääntyneet huolenpidon vastuut jaetaan?
  5. Miten luomme huolenpidon rakenteita ja välineitä palvelujärjestelmän ja yksilön väliselle “sosiaaliselle” alueelle?

Hankkeesta on julkaistu Hoivan uusi aika – Viisi kysymystä huolenpidon resurssoinnista raportti(avautuu uuteen ikkunaan). Odotamme uudenlaisten kysymyksenasettelujen myös parantavan läheis- ja omaishoitajien asemaa.

Lisätietoja: